JATKOTARINOITA
SANATAIDEVIIKKO, SEIKKAILUJEN MERI
Kirjoita 2 minuuttia ja siirrä paperi oikealle istuvalle jne.
TUHOUTUNUT KAUPUNKI
Retkemme oli päättynyt tuhoisasti. Kaksi joukkomme jäsentä. Dwalin ja Durin, olivat jääneet näiden holvien vangeiksi. ”Mitäs me nyt tehdään?” Dwalin kysyi. ”Meidän pitää päästä pois täältä. Meidän pitää hakea paljon pommeja sekä dynamiittia ja sytytystarvikkeet.” Durin sanoi. Poliisit etsivät tuhoutunutta kaupunkia, mutta eivät löytäneet sitä. Dwalinin joukot saivat tietää, että hän ja Durin olivat holvissa. He hakivat dynamiittia ja vapauttivat kaksikon. Vihollisjoukot kuitenkin olivat alueella ja alkoi suuri pakoretki. Heidän piti keksiä miten he voivat järjestää pakoretken. ”Täältä ei pääse pois” Dwalin valitti. Durin ei vastannut mitään, sillä hän oli kuollut. Dwalin ryhtyi epätoivoiseen pakoretkeen, joka loppui ensi askeleella, kun askelma sortui hänen altansa.
MONARKIN MAAILMANVALLOITUS
Olipa kerran Gabriel Agrest. Hänellä oli perhosen miraculoks, sen avulla hän aikoo valloittaa maailman, mutta häntä estää Leidi bug ja Cat Noir. Leidibug ja Cat Noir oli Monarkin kotona. Monark oli tuonut joukkueen valmiiksi, mutta he eivät päässeet lähtemään. Syynä oli säätilanne. Mutta jos he eivät pääse lähtemään, Ladybug ja Cat Noir vaihtaisivat heidät. Cat Noir sanoi ”cataclysmi”. ”Ei. Nooroo synkät siivet pois” sanoi Monark”. Loppu!
PIETARIN AAVIKKOSEIKKAILU
Pietari oli lentämässä rahtilentokoneella Saharan yläpuolella. Yhtäkkiä kaikki moottorit hajosivat. Hän avasi kuormaluukun ja hyppäsi ulos. Ulkona oli pimeää ja Pietari kuuli oudon äänen, joka yritti kuiskata jotain Pietarille. Putoamisensa aikana Pietari kuuli tämän äänen yhä voimakkaampana, muttei käsittänyt siitä mitään ennen osumistaan maahan.
”Ai, mitä tapahtui?” Hän seisoi isokultaisen oven edessä.
Oven edessä seisoi hiekkamies, joka sanoi ”Haluatko mennä sisään?” Samaan aikaan arkeologit olivat aavikkoseikkailulla ja he söivät, nukkuivat ja lähtivät matkaan. Kun Pietari astui sisään kultaisesta ovesta, sai hän tietää olevansa taivaassa. Siellä oli pilviä, harppua soittavia enkeleitä ja taivaanportit.
BATMAN VS. JOKERI
Pankki on ryöstetty! Batman oli kotona syömässä ja Jokeri oli tuonut paljon superkonnia. Batman meni pysäyttämään Jokeria ja hänen joukkojaan. Batman ja Robin lähtivät matkaan. He taistelivat Jokeria ja hänen joukkojaan vastaan, kunnes Jokeri luovutti. Batman ja Jokeri kysyi Jokerilta, miksi hän ryösti pankin?
Jokeri vastasi ”Miksipäs ei? Täytyyhän jostakin saada jännitystä elämään!”
Jokeri heitti naurusavupommin ja lähti miljoonan kanssa tukikohtaan.
”Vihdoinkin kotona! Vai mitä Harley?”
KEPPIMIES JA MERIHIRVIÖ
Olipa kerran meressä iso vihreä otus. Se oli merihirviö. Merihirviö oli Keppimiehen Superpahis. Keppimies oli kotona. Keppimies sai tietää, että Merihriviö hyökkäsi laivan kimppuun. Laivassa oli Keppimiehen ystäviä, joten hän riensi apuun. Keppimies ei kuitenkaan pystynyt päihittämään Merihirviötä. Keppimiehen ystävät yrittivät auttaa, mutta Merihirviö työnsi heidät mereen, jossa Keppimiehen ystävät upposivat. Viime hetkellä onnistui Keppimies iskemään miekkansa hirviön rintaan. Keppimies kuitenkin vajosi merenpohjaan ja kuoli.
”Mitä tapahtui? Olen elossa!” Keppimies sanoi ihmeissään.
Merihirviö oli pelastanut hänet. Merihirviö oli ihmeissään, miksi hän on elossa, vaikka oli itse isompi Keppimiestä. Keppimies lähti kotiin, söi ja meni nukkumaan.
TUHOUTUNUT KAUPUNKI
Eräänä yönä ihmiset heräsivät nauhotteeseen, jossa sanottiin, että kaupunki tuhoutuu parin tunnin päästä. Aluksi kaikki tietenkin uskoivat tämän olevan pilaa, mutta vakavoituivat, kun näkivät punaisen valon taivaanrannassa.
”Mikä tuo on?” Joku sanoi.
”Meidän pitää ottaa selvää, lähetetään joku sinne ottamaan selvää.”
”Tiedän kuka on syyllinen” sanoi poika.
”No kuka?” Kysyivät ihmiset.
”Syyllinen on Tohtori Mustekala”.
Palomiehet, poliisit ja etsijät olivat etsimässä tuhoutunutta kaupunkia ja lopulta Tuhoutunut kaupunki löydettiin. Ennen kuin punaisen valon lähde selvisi, kaupunki oli jo maan tasalla. Ihmiset yrittivät saada apua, mutta globaali virus oli tuhonnut suurimman osan elämästä maasta. Tuhoutunut kaupunki jätettiin ja ihmiset, jotka pelastuivat, pakenivat.