KOIRA JUNASSA JA MUITA ERIKOISIA TARINOITA! Viertolan koulukerho

AZIMAZIZAZU

Olipa kerran tyttö, joka vihasi kirjoja. Tytön nimi oli Azimazizazu ja hän on 9-vuotias. Koulussa oli tehtävä lukea hyvä kirja. Azimazizazu lähti Saksaan etsimään kirjaa, mutta sitä ei löytynyt. Niin hän lähti Alpeille etsimään. Sieltä löytyi outo luola ja siellä oli kirja. Azimazuzazu otti kirjan käteen ja sillä hetkellä kirja muuttui valtavaksi ja syöksyi hänen selkään! Sitten kirja alkloi vetää Azimazizazua alas vuorelta ja hän tippui alas. Mutta, kirja alkoikin toimimaan kuin siivet. Seuraavana päivänä, kun piti palauttaa läksyt, opettaja väitti, ettei Azimazizazulla ole kirjaa, niin ope antoi 4 miinuksen. Mutta Azimazizazus ei haitannut ja koko loppuelämänsä hän liiteli taivaissa.

A.K

 

KOIRA JUNASSA

Olipa kerran koira. Koira asui omistajansa kanssa pienessä kerrostalossa. Hänen omistaja oli kamala idiootti, joka ei tiennyt mistään mitään. Omistaja luuli, että koira saisi itse hankittua ruokaa ja vettä.  Yhtenä päivänä hän sai tarpeekseen ja juoksi pois omistajansa junakortin kanssa. Koira näki toisen koiran ja juoksi hänen luokse. Koira kysyi, mikä hänen nimi oli? Toinen koira vastasi, että nimeni on Liisamaija. Koira sanoi: ”Minun nimeni on koira.”

 

Koira kertoi, että hän haluaa lähteä Ranskaan maanpakoon. Liisamaija kertoi olevansa kulkukoira ja hän sanoi lähtevänsä mukaan. He lähtivät matkaan. Junassa koira antaa junakortin ja he menevät ihmisten tuijottamana juna perälle. Kun junan konduktööri tuli, he menivät piiloon. Kohta koira alkoi haukkua. Konduktööri heitti heidät pihalle ja kirosi. Seuraavalla pysäkillä koirat juoksivat takaisin, mutta he menivät junan katolle. He olivat siellä aina Marseillen Ranskaan saakka. He menivät kenneliin ja sieltä he saivat hyvän kodin. Heidät molemmat adoptoitiin samaan perheeseen. He elivät iloisina elämänsä loppuun asti.

 

Samuel

 

 

Kirjailija: JS

Kirjan nimi: Darkblade

 

Takakansi teksti:

Mukaansa tempaava Darkblade kirja takaa sinulle ainutlaatuisen elämyksen. Kirja on täynnä sykähdyttäviä hetkiä. täpäriä tilanteita ja ennen kaikkea jännitystä sekä faktaa.

 

 

Darkblade on tumma miekka, joka on Darklordin piilotettu ase. Se on saanut nimensä siitä, että siinä on musta terä. Miekan idea on hyvin yksinkertainen. Miekan piilotti aikoinaan Lightlord. Darklord suuttui tästä niin paljon, että surmasi Lightlordin. Lightlord ehti kuitenkin kertoa Firefighter nimiselle sotilaalleen, jonka Darklord myöhemmin tappoi. Tapon syy oli yksinkertaisesti se, että Darklord ei saanut häneltä tietoa miekan olinpaikasta. Mietitte varmaan, että miksi se sitten piti piilottaa. No ainoastaan siksi, koska Darklord oli paha. Hän halusi tuhota kaupungin, jonka kuningas oli Lightlord. Lightlord tiesi, että Darklord pystyisi tuhoamaan miekallaan koko kaupungin. Onneksi miekka saatiin piiloon. Lopulta satojen vuosien jälkeen molempien lordien valtakunnat alkoivat vähitellen tuhoutumaan. Viimeisten asukkaiden ollessa vielä hengissä, purkautui saarella ollut tulivuori, joka tuhosi koko saaren.

 

Justus

 

 

IHAN PERUSPÄIVÄ

Oli peruspäivä. Meidän luokalla on yleensä tapana riehua joka päivä. Tänään meidän luokkalaiset oli välkällä kivisotaa. Menin kaverini Leilan kanssa lähemmäksi. Leila jäi siihen, mutta minä menin vielä lähemmäksi, kunnes joku huusi: ”Maj on mukana!”

Kaikki kivet lensivät minua päin. Siellä oli pieniä ja isoja kiviä. Yksi poika meidän rinnakkaisluokalta heitti ainakin hänen pään kokoisen kiven suoraan minua päin. Kivi lensi nopeasti, enkä ehtinyt väistää. Kivi osui minua naamaan ja tuntui oudolta, kiven osuma sattui ja minua heikotti. Kaaduin maahan ja Leila juoksi minun luo. Silmäni sammuivat ja tuntui kuin vaipuisin ikuiseen uneen.

 

Seuraavaksi heräsin sairaalassa. Sairaanhoitaja tuli luokseni. Hän avasi suunsa, mutta mitään ei kuulunut. Seuraavaksi eteeni tuli teksti, jossa kerrottiin, mitä hän sanoi. Siinä luki: ”Olet leikattu ja olet pian terve.”

 

Juoksin ulos ja kaikki näytti kolmiulotteiselta. Hoitaja poistui ja menin takaisin sängylle. Mitä oli tapahtunut? Oliko tämä vain uni? Nukahdin taas ja heräsin siihen, kun äitini herätti minut. ”Maj on aika lähteä”, hän sanoi normaalisti. Nousin ja lähdimme eteenpäin.

 

 

2 päivää myöhemmin

 

Kaikki oli mennyt normaalisti. Mitään outoa ei ollut tapahtunut. Kai se oli vain uni. Sitten en pystynyt enää liikkua. Eteeni tuli teksti: ”1/5 level.” ”Olenko jossakin pelissä”, minä mietin. Sitten kaikki muuttui taas kolmiulotteiseksi. Lähdin eteenpäin ja yhtäkkiä olin jossakin metsässä. Kuulin outoa ääntä ja käteeni ilmestyi pienimuotoinen miekka. Takaani tuli monta hirviötä. Minun piti nähtävästi taistella niitä vastaan. Kesti kauan, mutta ei hirviöt niin pahoja vastustuksia ollut.

Viimein kaikki hävisi. Olin pian takaisin kaupungissa. Menin Leilan kodin ovelle ja hänen äitinsä avasi sen. ”Moi! Tulin tapaamaan Leilaa”, sanoin. ”Joo, tule vaan. Hän on ylhäällä muiden kaverien kanssa”, Leilan äiti vastasi. En tuntenut oikein ketään Leilan kaveriporukasta. Olin Leilan huoneen ovella. Avasin sen, ja siellä oli Leila ja kolme muuta tyttöä. Muut tytöt (paitsi Leila) katsoivat minua hyljeksivästi. Tunnin päästä kerroin, mitä minulle oli käynyt. Kaikki kolme tyttöä alkoivat nauraa. Sanoin, että minun pitää lähteä. Lähdin ja kun olin Leilan pihalla, aloin vihata Leilan kavereita

 

Seuraava päivä alkoi ja sain tehtyä aamulla ykköslevelin läpi. Koulussa Leila tuli luokseni ja hän kertoi, mitä tytöille sattunut. Heiltä jokaiselta oli murtunut luu. En tuntenut kauheasti surua. ”Ihan hyvä vaan!” tiuskaisin, mutta Leila ei nauranut. ”Kuinka kehtaat!” hän huusi. ”Heitä sattui pahasti ja sinä olet siitä iloinen!” Hän lähti vihaisena pois ja minä olin vihainen hänelle. Sitten Leilaa alkoi sattumaan kauheasti nilkkaan. Lähdin ja mietin, onko siinä mitään järkeä, että heti kun vihaan Leilan kavereita, heihin alkaa sattua. Ja kun suutuin Leilalle, häneen sattui. Yritin myöhemmin pyytää anteeksi, mutta muuta luokan tytöt kysyivät, miksi minä haluan, että hänen kavereihinsa sattuu? Suutuin vielä enemmän Leilalle ja häneen sattui vielä enemmän.

 

Koulun jälkeen olin täysin yksin kotona. Ainoa tekeminen oli, että täytyi odottaa, että uusi tehtävä alkaisi. Olin ottamassa kirjaa, kunnes edessäni alkoi lähtölaskenta kymmenestä alaspäin. Minun olisi varmaan pitänyt keskittyä tai valmistautua, mutta aloin panikoida. Yhtäkkiä olin jonkinlaisella peliareenalla ja peli alkoi.

 

 

Seuraava päivä

 

Olin koulussa ja kaikki alkoivat vain inhota minua vielä enemmän. Olin yksin jokaisen välitunnin ja koko kouluajan. En ymmärtänyt, miksi kaikki vihasivat minua niin paljon. Leveleitä pääsin nopeasti ja olin pian viimeisessä tehtävässä. Olin aivan valmis, mutta eteeni tuli teksti: ”Hanki ystävä!” Mietin, että tämä olisi helppoa, mutta sitten muistin, että kaikki olivat vihaisia minulle. Muistin, että luokallamme oli uusi oppilas. Menin hänen luokseen ja aloitin keskustelun. ”Moi, olen Maj.” Hän katsoi minuun ja sanoi: ”Minä olen Ashley.” Aloin keskustella lisää ja meistä tuli pian hyviä ystäviä. Koulun jälkeen pääsin pelin läpi.

 

Viivi

 

PEKAN MUODONMUUTOS

Olipa kerran Pekka ja hän oli hyvin ruma. Hän halusi olla komea. Joten hän lähti etsimään aarretta ja löysi sen lähi Alepasta. Hän avasi aarteen ja siellä oli keiju. Pekka kysyi keijulta:

  • Voitko muuttaa minut komeaksi?

Keiju sanoi:

  • Tietysti, mutta varo mitä toivot Alakazam!

Pekka muuttui komeaksi, mutta viiden minuutin päästä hän kuolee.

 

A.K.

TIPPUKIVILUOLAN TEHTÄVÄ

Lapset ryntäilivät terveydenhoitajan vastaanotolla. Ihmisiä tungeksi niin paljon, että jotkut nojasivat jopa seinään, että mahtuisivat olemaan samassa huoneessa.

 

– Neiti Dalens, sanoi terveydenhoitaja. – Neiti Dalens.

14 -vuotias Sarah Dalens astui huoneeseen, josta samaan aikaan poistui verinen poika. Pojalla oli polvet kääreiden peitossa. Päässä oli useita vekkejä. Pojan vatsassa olevan kääreen alla näkyi selkeää verta. Sarahin nähdessä tuo näky, alkoi häntä huolettaa, mitä terveydenhoitaja mahtoi pojalle tehdä. Sarahin korvissa alkoi soida. Hän tarvitsi kaikki voimansa, ettei pyörtyisi.

 

Huone oli kuitenkin siisti, lukuun ottamatta sidekääreitä tai roskiksessa olevia verisiä vanulappuja. Huone oli valkoinen ja puhdas, ja sen keskellä oli koroke, jolla oli patja. Patjan takana oli pöytä, jonka ääressä istui väsynyt terveydenhoitaja, joka hymyili. Terveydenhoitaja nousi tuolilta, kätteli Sarahia ja sanoi:

– Älä huoli viime potilaasta, sillä hän oli vain käynyt vaarallisessa tippukiviluolassa. Kielsin häntä menemästä sinne jo viime kerralla.

– Missä se sijaitsee? kysyi Sarah.

– Maamme pohjoispuolella, terveydenhoitaja vastasi. – Poika oli kuolla matkalla tänne, jollen olisi nähnyt vaellusreissullani häntä.

– Matka on siis erittäin pitkä sekä jännittävä, Sarah totesi. – Mahtavaa.

– Tyttökulta… terveydenhoitaja aloitti, kun Sarah lähti huoneesta juosten ja vailla seikkailua.

 

Sarahin ollessa kotona jo neljättä tuntia putkeen tekemässä suunnitelmaa, kuinka päästä vaaralliseen tippukiviluolaan.

 

Suunnitelman oltua valmis, oli jäljellä enää repun pakkaus. Paljon ruokaa ja jonkinlainen makuupatja. Tulitikkuaskikin olisi hyvä ottaa mukaan valon tarpeessa. Sarah otti vielä maan kartan ja kompassin mukaansa. Yhtäkkiä joku koputti hänen oveensa. Samassa ovi avautui ja sieltä ilmestyi äiti:

– Mihinkäs matka?

– Suurelle seikkailulle! Sarah sanoi innoissaan.

– Hyvä on, mutta tule ennen pimeää!

– Minulla saattaa mennä monta päivää ehkä, jopa viikko, Sarah totesi.

– Ei käy! Sarahin äiti sanoi topakasti, mutta turhaan. Sarah oli lähtenyt kovaa kyytiä huoneesta.

– Muista ottaa puhelin, että saan sinut kiinni!

 

Kun matkaa oli kulunut jo kolme päivää, alkoi Sarahista tuntua, että pitäisi palata kotiin. Juuri silloin, kun Sarah oli pakkaamassa tavaroitaan, hän näki ihmeellisen näyn, joka oli ollut piilossa suuren hiekkapöly pilven sisässä. Siellä oli joku. Sarah tunnisti sen kummasti. Hän oli se poika, joka oli ollut terveydenhoitajalla. Sarah heitti repun selkäänsä ja lähti poikaa vastaan.

 

– Kuka sinä olet? Sarah kysyi huutaen.

– Olen Andres, poika sanoi. – Näit minut terveydenhoitajalla, koska olin hävinnyt tehtävän ja tippukiviä iskeytyi minuun.

– Miten et kuollut? Sarah ihmetteli.

– Minulla oli onnea, Andres sanoi tyytyväisenä.

– Ja mikä ihmeen tehtävä?

– Odota näytän sinulle, tule! Andres sanoi innoissaan.

 

Kotona Sarahin äiti oli huolissaan Sarahista. Miksi Sarah ei kertonut aiemmin? Hän päätti soittaa Sarahille. Hän ei vastannut. Sarahin äiti päätti lähteä tyttärensä perään. Hän otti repun ja pakkasi sinne paljon omenoita, puhelimen sekä kumisaappaat.

 

Luolalla Andres näytti ja kertoi:

– Tämä on siis minulle osa sielua. Minun on pakko suorittaa tämä, koska minun sieluni repii minut tänne. Minun perheeni on kadonnut ja olen orpo.

– Minun veljeni on kuollut, Sarah sanoi synkkänä. – Mutta mikä se tehtävä oli?

– Täällä on esteitä ja vaarallisia tehtäviä, Andres sanoi. – Kun suoritan luolan, olen turvassa siellä mihin luola päättyy, saan silloin oman kodin, missä on ruokaa ja lämmikettä.

– Sinä siis et ole turvassa täällä? Sarah ihmetteli.

– Minua vakoillaan ja seurataan, joten en ole, Andres sanoi pelokkaasti, kuin joku olisi kuunnellut, mitä hän sanoi.

 

Sarah ei ihmetellyt enää vaan halusi, että äiti olisi ylpeä hänestä edes kerran. Niinpä Sarah lähti pojan mukana luolaan vaaroista huolimatta.

 

Ensimmäinen tehtävä oli kulkea tyhjän kentän läpi.

– Aivan helppoa, Sarah sanoi, mutta Andres otti hänen paidastaan kiinni.

Katosta tippui suuri terävä kivi. Sarah pelästyi niin, että hänen repustaan tippui jotain, tulitikkurasia, mutta hän ei kiinnittänyt siihen huomiota. Andres ja Sarah suorittivat ensimmäisen esteen juuri ja juuri.

 

Seuraava este oli kulkea lattian läpi, jossa liikkui vain kolme lankkua erittäin nopeasti. Jos lankulta tippui, niin alla oli laavaa. Samassa heidän takaansa kuului huuto:

Sarah!

– Äiti! Sarah vastasi ja juoksi äitinsä luo. – Kuinka löysit tänne?

– Ainoa jännittävä paikka seikkailulle, Sarahin äiti sanoi. – Vaikea tuo edellinen tehtävä.

– No katso tuota! Andres käski.

Sarahin äiti katsoi seinää ja laattaa.

– Pitää vain odottaa, että laatta tulee tänne suuntaan, hypätä seinän kautta ja tulla suoraan lankulle ja sama uudelleen, ja taas.

 

He pääsivät esteen läpi, ja etenivät seuraavaan, joka oli pilkkopimeä. Yhtäkkiä näkyi suuri sininen salama.

– Sähköä! Kaikki huusivat samaan aikaan.

– Minulla on kumisaappaat! äiti sanoi. – Yksi kerrallaan.

Ensin meni Sarah, jonka jälkeen hän heitti saappaat Andresille. Lopuksi Äitikin läpäisi esteen ja jäljellä oli enää yksi este.

 

Esteessä piti väistellä sivulta tulevia ampuma nuolia.

Andres yritti mennä ja väisti kolme nuolta. Neljättä Andres ei nähnyt, jolloin Sarah juoksi Andresin eteen, ja nuoli osui Sarahia selkään. Sarah kuoli. Silloin tapahtui jotain kummallista. Nuolet pysähtyivät ja surullinen Andres ja itkevä äiti kävelivät areenan läpi. Samalla ovet avautuivat kammioon, jossa oli kasoittain ruokaa, kasoittain vettä ja kasoittain lämmikkeitä. Kammio oli kaunis ja vaaleanpunainen, jossa oli suuri uima-allas. Kammio oli monta kilometriä pitkä, ja siellä oli myös suuri ulkoilualue. Yhtäkkiä joku juoksee kammiosta Andresin ja äidin luo. Hän oli Sarah. Sarah ei kuollut viimeisellä esteellä, koska pelasti toisen hengen. He kaikki halasivat, kuin olisivat perhettä ja astuivat kammioon

 

– Voi taivaan kiitos! Sarahin äiti sanoi.

– Minulla oli onnea! Sarah totesi.

– Kun minä olin yksin, täällä oli miljoonia esteitä, Andres sanoi – Ne väheni, kun olimme yhdessä.

– Saisimme muuttaa, Sarah sanoi.

– Taisin saada perheen, Andres totesi.

– Otamme sinut mielellämme mukaan perheeseemme! Sarahin äiti sanoi.

– Ainakin on jotain uutta normi kerrostalon sijasta, Sarah sanoi.

– Ihana uusi perhe! Andres huusi iloisena.

 

Vuosien päästä

 

Andres, Sarah ja Sarahin äiti elivät ihanan iloista elämää yhdessä, turvassa ja kauniissa kammiossa. Sarahin täytyi kiittää terveydenhoitajaa siitä, että sai uuden perheen.

 

Enriikka

 

RAVINTOLA WORLD FOOD

 

Suuressa kaupungissa oli suuri ja uusi ravintola World Food. Asiakkaita riitti oven ulkopuolelta melkein 700 metriin. World Foodissa oli aivan uusi keksintö, joka oli suuri tunneli, joka ulottui ympäri maailmaa. Tunnelista saatiin ihan mistä tahansa, mitä vain ruokaa.

 

– Nyt se avataan Sussu, huusi ensimmäinen tyttö ravintolan ovella, jonka nimi oli Amanda.

Tytöllä oli suora, lyhyt tukka.

– Tosi mahtavaa nähdä tunnelit, jotka ulottuvat maan joka kolkkaan, sanoi pitkähiuksinen tyttö Sussu. – En jaksa odottaa.

 

Lopulta ovet avattiin ja tuhannet ihmiset ryntäsivät sisään. Sussua ja Amandaa kohti tuli vanha parrakas mies. Mies sanoi jotain tytöille, tai ainakin yritti, kun Sussu jo alkoi puhua:

– Kuinka ruoka tulee tänne? Ja kuinka kauan siinä kestää?

– Ruoka tulee suuressa sähkökärryssä ja kärryllä kestää tulla tänne noin 3 sekuntia. Mutta se ei ole niin hieno asia, sillä jos yksikin asia menee pieleen, kaikki mitä tunneli koskettaa, on mennyttä.

– No en haluaisi keskeyttää, mutta me tilasimme…

Ja vanha parrakas mies keskeytti Sussun puhumisen ja sanoi:

– En minä ole tarjoilija! Ja vastedes et enää koskaan näe minua!

 

Tytöt katsoivat toisiaan ja takaisin mieheen, mutta mies ei enää ollut siinä. Tytöt haukkoivat henkeä, kunnes Amanda totesi:

– Tämä on koko maailman hienoin paikka! Kaikki robottitehosteet, jotka haluavat antaa jännitystä odottamiseen!

Kun tytöt palasivat kotiin, he menivät heti TV:n ääreen. Television mies puhui uudesta World Food – ravintolasta. Kaiken hirveintä oli, että heidän näkemä vanha parrakas mies oli siellä myös. Hän oli miehen takana ja katsoi suoraan tyttöjä silmiin.

– Minä kyllä jään tänne yöksi, sanoo Amanda Sussulle. – Tuo mies oli kerrassaan järkyttävä!

Illalla tai oikeastaan yöllä Sussu nukahtaa. Amanda kuulee olohuoneesta ääntä ja toteaa itselleen.

– Laitoinko minä edes TV:tä kiinni?

Olohuoneessa TV on kiinni. Kun Amanda on menossa takaisin makuuhuoneeseen, televisio menee päälle ja siellä näkyy sama parrakas mies. Televisio sulkeutuu ja menee taas päälle ja mies on niin lähellä ruutua, että Amanda juoksee omaan huoneeseen, jossa Sussu nukkuu. Hän menee ikkunalle ja näkee jälleen miehen, mutta tällä kertaa hänellä on mukana suuri joukko. Joukon ihmisillä on avaimet käsissä ja he kävelevät huojuen. Amanda menee peiton alle, mutta samalla joku koputtaa oveen. Ovi avautuu… ja:

– Amanda, onko kaikki hyvin, Sussu kysyy.

– Kuka koputti oveen? Kuka, kuka? Amanda kysyy.

Sussu ihmettelee, sillä kukaan ei koputtanut ovea.

 

Iltapäivällä maa alkoi täristä, varmaan maanjäristys. Yhtäkkiä se koveni, varmaan tsunami. Ei! Tytöt ryntäsivät telkkarin ääreen. Uutistoimittaja alkoi:

– Nyt on kyseessä vakava kriisi. World Foodin tunnelista löydettiin tuhansia reikiä, jotka aiheuttavat kaikille maille suuren tuhon.

– Minä näin eilen heidät, Amanda sanoi.

– Kenet? Sussu kysyi. – Taidat olla järkyttynyt.

Yhtäkkiä tunneli vain räjähti. Ihmisiä kuoli miljardeja minuutissa.

Joku koputti oveen. Ovella seisoi suuri joukko kirves kädessä olevia hulluja. Sussun piiritti kansa hulluja ihmisiä. Ihmisiä oli noin 7 miljardia.

– Amanda auta! Sussu huusi.

Amanda tuli ovelle ja kirkaisi. Tytöt juoksivat Amandan huoneeseen. Amanda alkoi sätkyä. Hän otti taskustaan puukon. Sussu antoi Amandalle viimeisen halin. Yhtäkkiä…

– Anteeksi, mitä tilasitte ruoaksi?

Tytöt olivat nukahtaneet ravintolaan. Yhtäkkiä tytöt alkoivat nauraa.

– Siis, kuinka pitkä tuo tunneli on?

– Se on vain mainospuhetta. Haluamme asiakkaita. Se on vain pelkkä kuva, joka näyttää tunnelilta.

– Aa! Amanda sanoi.

 

Tytöt viettivät ihanan illan ravintolassa nauraen unelle ja unen miehelle.

 

Mutta miten tytöt näkivät tismalleen samaa unta?

 

Enriikka

 


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /home/sanis/public/html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 405

Kommentoi

Vaaditut tiedot on merkitty tähdellä. (Sähköpostiosoitetta ei julkaista.)

_Vantaan Sanataidekoulu     _Asematie 11 A 11 (Tikkuraitti 11 A 11)    _01300 Vantaa     _P: 045 126 6080     _Ota yhteyttä