Siitäpä onkin jo aikaa, Sanis!

Nimeni on Veikka. Veikka Niemi. 22-vuotias toimittajan- ja kirjailijanalku, muusikko ja Vantaan natiivi. Opiskelen tällä hetkellä journalistiikkaa Laajasalon opistossa ja viimeiset kaksi viikkoa olen työskennellyt tiedottajan tehtävien parissa Vantaan Sanataidekoulussa työharjoittelusopimuksen puitteissa, talon viestintää uudistaen. Minun ja Sanataidekoulun eli Saniksen kiehtova ja suorastaan eeppisen historiallinen yhteinen matka polkaistiin käyntiin jo niin kauan aikaa sitten, että sitä on vaikeaa edes välillä muistaa, saatika sitten käsittää. Eli uutukaisesta tuttavuudesta ei voi vahingossakaan puhua. Jos tähänastista taivalta sanataiteellisen seikkailun polulla pitäisi kuvailla lyhyesti niin sen voisi jopa tiivistää kliseiseen termiin ’inspiroiva kasvutarina’.

 

Tulevaisuuden rattaat lähtivät pyörimään kesän kynnyksellä 2004, kymmenkesäisenä pojankoltiaisena. Sopivaa ja mielekästä harrastusta oli etsitty tuloksetta kissojen ja koirien kanssa esikoulusta lähtien. Ehtymätön ja alati kasvava mielikuvitukseni ja satusetämäinen ulosanti innostivat kirjoittamaan uskomattomia määriä tarinoita, runontynkiä ja riimejä koulussa äidinkielen tunneilla. Opettajan toisinaan rajustakin vastuksesta huolimatta, tietenkin. Ne tunnit olivat yhtä harhaista unelmaa. Ikään kuin työkaluja otollisella kasvualustalla, jotka ruokkivat herkän ja hiukan epänormaalin lapsen halua luovan sieluntuotteen raapustamiseen, vaikka opetuksen aiheena saattoikin olla jotain aivan muuta. Vanhempani löysivät esitteen kesän loppupuolella järjestettävästä valtakunnallisesta Sanataideleiristä ja ilmoittivat minut välittömästi mukaan. En pistänyt lainkaan vastaan sillä hetkellä. Aloin laskemaan päiviä. Odotin ja odotin, turhautumisen kynnyksellä, niin malttamattomana. Kuin kuuta nousevaa. Koko pitkästyttävän kesän. Lopulta sen aika koitti. Sanisleiri oli enemmän kuin toiveiden täyttymys. Se ylitti kaikki odotukseni. Ensimmäisestä päivästä lähtien. Tunsin kerrankin kuuluvani joukkoon niin vahvasti. Harrastuksen pariin kannustaneita ja potentiaalisten kykyjeni merkille panneita ohjaajia on suuren suuri kiittäminen. Aloitin kesäleiriä seuranneena syksynä opiskelun Saniksessa. Se, jos jokin, oli hyvä päätös.

 

Sadat projektit kirjoittamisen, lyhytelokuvien, näytelmien ja kaiken maailman taidepläjäyksien lomassa vuosien varrella (kesäleirejä unohtamatta) ovat antaneet minulle niin paljon hyödyllisiä eväitä elämään, että en ymmärrä sitä täysin itsekkään. Muutamat mieleenpainuvimmat ohjaajat, entinen rehtori Aulikki ja niin monet muut tutut naamat muun muassa Tikkurilan Tonttulasta ja muualtakin eivät vaivu unholaan ikinä. Maaliruutuun Saniksen perusopetuksen osalta tultiin keväällä 2010, kun sain kevätjuhlassa käteeni päättötodistuksen ja kiitettävän palautteen päättötyöksi kirjoittamastani esikoisdekkarista. Nälkä armottomaan kynäilyyn ei suinkaan kadonnut vuosien saatossa Saniksenkaan jälkeen. Olen tehnyt toimittajan töitä freelancerina, kuronut kokoon muutamia dekkareita harrastekirjailijana, runoillut ja sanoittanut kappaleita artisteille jo useiden vuosien ajan.

 

Sanis on isolla kädellä muovannut minusta juurikin sen vastuullisen, ajoittain myös ärsyttävän, ällöttävän taiteellisen, aikuisen miehen puolikkaan, mitä olen tänä päivänä, tässä ja nyt. Oli todella mukavaa palata takaisin hetkeksi omien joukkoon, tuttujen ja ihanien ihmisten seuraan muutaman vuoden jälkeen. Eri roolissa tosin, joka oli kaiketi virkistävää vaihtelua tähän hektiseen elämäntilanteeseen katsahtaen. Saa nähdä mitä tulevaisuuden tuivertavat tuulet tuovat tullessaan! En kadu mitään, en hetkeäkään. Kiitos, jälleen kerran. Tapaamme vielä!

 

Veikan kirjoittama juttu, ”Jamit” Vantaan Sanataidekoulun Riiviösanomista vuodelta 2007-2008:

Kommentoi

Vaaditut tiedot on merkitty tähdellä. (Sähköpostiosoitetta ei julkaista.)

_Vantaan Sanataidekoulu     _Tikkurilantie 44 P     _01300 Vantaa     _P: 045 126 6080     _Ota yhteyttä