PUIDEN TARINOITA

Myyrmäen Taidetalo Toteemin nuoret ovat kirjoittaneet ohjaajansa Maami Snellmannin johdolla puiden tarinoita. Voit lukea tarinat alta ja kirjoittaa myös oman puu-tarinan.

Tehtävä: Mieti jokin puu, joka on jäänyt mieleesi. Viipyile puun olemuksessa ja pohdi, mitä kaikkea puu onkaan nähnyt. Kirjoita tarinakatkelma puustasi.

 

Kuninkaantammi

Aloitin eloni eräässä eteläsuomalaisessa kartanopuistossa, jossa minulla oli kosolti tilaa kasvaa. Mutta kun olin neljä–viisivuotias, kartanon asukki päätti siirtää minut, ja valtava joukko miehiä siirsi minut liikkuville ruumiille, joilla minut kuljetettiin kauas kotoa. Viikon kuluttua kartanonasukin joukko tapasi toisen ihmisjoukon lähellä pientä koskea. Sitten yksi heistä, koiras, jolla oli suuri uloke latvuston peittona, kaivoi minut maahan ja taputti mullat ympärilleni. Ja siitä päivästä lähtien minua on sanottu Kuninkaantammeksi. Kaikki ikätoverini ovat saaneet väistyä, ihmiset ovat muuttaneet koskea ja rakentaneet pesänsä minun viereeni. Mutta minä saan kasvaa, ja lukuisat lastenlasten sukupolvet kasvavat minun ympärilläni.

Tuuli Savela

 

Noitapihlaja

Elipä kerran pienessä kylässä hyvin turhamainen ja ilkeä nainen, joka katseli muita nenänvarttaan pitkin. Kerran vanhaksi kauppiaaksi pukeutunut noita yritti kaupata ylimieliselle naiselle tavaroita, mutta sai vastaukseksi vain sättimistä. Tästä suivaantuneena noita muutti naisen heiveröiseksi puuksi, jonka happamat marjat saivat kaikki eläimet ja ihmiset kiertämään puun kaukaa. Noita nimesi puun pihlajaksi. Monet vuodet joutui pihlaja seisomaan metsässä, missä tuulet ja myrskyt riepottivat sitä, kunnes eräs mies sattui patikointiretkellään ohittamaan puun ja huomasi, että ohuesta rungosta saisi hyviä polttopuita. Niinpä pahaa-aavistamaton mies kiskoi repustaan kirveen ja teki pihlajan rungosta polttopuita takkaansa. Kukaan ei ihmetellyt turhamaisen naisen katoamista, eivätkä kylän ihmiset saaneet tietää, mitä oli todella tapahtunut.

Leila Helali

 

Olen nähnyt kaikenlaista

Olen elänyt satoja vuosia. Olen nähnyt elämää eri muodoissa. Olen nähnyt kaikenlaista elämää ympärilläni: ristiäisiä, rippijuhlia, häitä, hautajaisia. Olen nähnyt ystävyyttä, rakkautta, vihaa. Olen nähnyt lapsien leikkivät ympärilläni, vauvan itkevän, vanhuksen tukeutuvan minuun väsyttyään pitkään kävelyyn. Perheet ovat ympärilleni piknikille aurinkoisella säällä, joskus jotkut hakeutuvat oksieni alle sateelta suojaan. Oravat ovat juosseet hippaa runkoani pitkin. Linnut ovat pesineet oksilleni. Kukkia ja marjoja on kasvanut juurteni vieressä. Kaikkea muutakin kasvaa jatkuvasti ympärilläni. En edes tiedä, mitä kaikkea ympärilläni kasvaa, kun sitä on niin paljon. Olen nähnyt valoa taivaalta. En vain tähtiä, kuuta ja aurinkoa. Eihän sitä tiedä, jos siellä olisi elämää. Olisi hienoa päästä ylös näkemään, millaista se elämä siellä olisi. Toisaalta sitä ei tiedä, jos sekin elämä on käynyt jo maan pinnalla. Pimeällä en näe kunnolla. Ehkä joku on kaivautunut oksieni suojaan tai alle, enkä ole nähnyt tätä jotakuta kunnolla. Edes vain hipaissut – yöstä ei ikinä tiedä, mitä sen pimeydessä tapahtuu.

Saara Leskelä

 

Legenda pihlajan ja katajan synnystä

Paikassa, jota Suomeksi kutsutaan, eli kauan sitten rauhassa sodilta, vainoilta ja eripuralta pieni suloinen kyläpahanen korven keskellä. Kylässä asui kolme suurta perhettä, isovanhemmat, vanhemmat, jokunen täti, eno ja setä, sekä suuri lauma vaaleatukkaisia lapsia kirmailemassa ympäriinsä. Lisäksi lyhyen matkan päästä kylässä asui viisas vanha nainen, shamaani, joka puhui henkien ja vainajien kanssa ja solmi näihin hyvät välit.

Lasten kasvaessa kaksi heistä alkoi erottautua joukosta. Jo pelkästään se, että he olivat kaksoset, herätti huomiota siihen aikaan. Shamaani oli heidän synnyttyään saanut näyn, että kohtalolla oli suuria suunnitelmia tyttöjen varalle. Nämä shamaanin väitteet olivat synnyttäneet huhupuheet, joiden mukaan shamaani oli vanhuudenhöperö ja kuolisi piakkoin, sillä eihän kenestäkään tytöstä nyt voisi tulla mitään suurta. Mutta vielä näiden tapahtumien alussa shamaani oli voimissaan, kuusitoista vuotta kaksosten syntymän jälkeen. Toinen tytöistä oli kaunis ja sorja. Hänen vaaleat hiuksensa hohtivat kuin kulta, hänen silmänsä olivat suuret ja harmaat ja hymyillessään hän oli kuin itse Aurinko. Koko kylä rakasti tyttöä, sillä hän oli tavattoman lempeä ja ystävällinen. Tytön äiti iloitsi siitä, että tyttö saataisiin vielä hyvään perheeseen naimisiin.

Siskonsa yletön ihastelu ei toista kaksosta miellyttänyt. Hänestä siskon kauniit silmät olivat tyhjät ja hymy hajamielinen, ja hoikka varsi kieli vain siitä, että sisko luisti velvollisuuksistaan eikä osallistunut töihin. Itse hän oli sitkeä ja ahkera ja teki siskonsakin osan yhteisen leivän eteen. Nähtyään unia, joissa vainajat varoittivat häntä ankarasta talvesta, shamaani otti hänet oppiinsa, mikä sai tytön niin ylpeäksi, että oli haljeta. Kerrankin huomio herkeni hänen siskostaan ja äitikin ryhtyi jo suunnittelemaan vihkimysjuhlia, jotka pidettäisiin sitten, kun hän ottaisi vanhan shamaanin paikan ja saisi haltuunsa shamaanille kuuluvat amuletit ja rohdot.

Talvi oli tosiaan ankara, mutta siihen oltiin valmistauduttu huolella, kiitos ahkeran siskon unien. Kaikki eivät olleet olleet yhtä varuillaan, ja eräänä yönä kylään harhautui joukko metsästäjiä, jotka lumimyrsky oli yllättänyt. Kaksoissiskojen isä tarjosi heille majapaikan, ja aamulla metsästäjät ja kyläläiset söivät yhdessä metsästäjien kiinni saaman hirven kiitokseksi yösijasta.

Yksi metsästäjistä kiinnitti ahkeran siskon huomion, mutta koska shamaanien kuului elää yksin, hän päätti pysyä kaukana miehestä. Kun metsästäjille kerrottiin, että kylässä oli jo valittu uusi shamaani, joka vain odotti vihkimistään, metsästäjät alkoivat kiinnostuneina esittää hänelle kysymyksiä, joihin hän huomiosta imarreltuna mielellään vastaili. Päätöksensä rikkoen hän ajautui keskusteluun aiemmin katselemansa miehen kanssa ja rakastui siinä sivussa korviaan myöten. Mies kohteli häntä kunnioittavasti, kuin vertaistaan, ja oli aidosti kiinnostunut hänen sanomisistaan.

Liian pian koitti hetki, jolloin miehet lähtivät kotikyläänsä. He lupasivat tulla käymään uudestaan, sillä heidän kotinsa oli vain muutaman tunnin kävelymatkan päässä. Usein miehet kävivätkin vierailuilla, sekä kyläläiset heidän luonaan, ja kylien välille syntyi syvä ystävyys. Shamaani vaati, että ahkeran siskon tulisi olla entistä enemmän hänen luonaan opiskelemassa shamaanin elämätapaa, ja tyttö pääsi siten harvemmin mukaan vierailuille. Shamaani tiesi, ettei hänellä ollut enää paljoa elinaikaa, sillä talven aikana hän oli sairastunut kuolettavasti. Niinä päivinä, kun hän oli kaikkein huonoimmillaan, hän päästi tytön menemään. Ahkera sisko ei voinut olla huomaamatta, että mies ei enää kuunnellut häntä samalla tavalla. Hän vaikutti omituisen poissaolevalta.

Tyttö ei tiennyt, että hänen kaunis kaksosensa oli myöskin iskenyt silmänsä samaan mieheen, eikä tarvittu kuin yksi sydämellinen hymy, niin mies oli myyty. Kaunis sisko taas ei tiennyt, että shamaanikokelaskin piti miehestä. Mistä se hänen mieleensä olisi juolahtanutkaan, sillä shamaaneille ei suotu elämänkumppania; yksin heidän oli oltava henget kohdatakseen, vaan minkäs nuori tyttö voi tunteilleen. Shamaanin viimeisinä elinviikkoina ahkeran siskon oli oltava alati hänen seuranaan, valmiina sytyttämään oikeat yrtit heti kun sielu ruumiin jättäisi. Häneltä jäi tämän tähden täysin kuulematta juorut siskonsa öisistä karkuretkistä.

Shamaani kuoli keväthankien sulaessa. Raikkaaseen puroon hänen tuhkansa ripoteltiin ja puhuttiin kauniita sanoja, kuinka shamaanin viisaus ja hyvyys jäisi maailmaan tuhkan ravitsemien kauniiden ja hyödyllisten kasvien muodossa. Vihkimysjuhla tulisi suorittaa seuraavien päivien aikana, ja niin alkoivat kiireiset valmistelut. Tuleva shamaani oli salaa mielissään saamastaan huomiosta, mutta toisaalta hieman surullinen siitä, että hän ei voisi saada koskaan saada mielitiettyään. Tärkeintä oli kuitenkin kylän turvallisuus, ja shamaanin asema oli ehdottomasti suurin kunnia kaikista. Sitten kaunis sisko lausui kirkkaalla äänellä ehdotuksen joka mustutti tulevan shamaanin mielen. Kaunis sisko ehdotti, että hehän voisivat pitää häänsä samaan syssyyn vihkimysjuhlan kanssa. Tuleva shamaani aavisti puolison henkilöllisyyden, ennen kuin sisko ehti sitä selventää.

Järkytyksestä mykkä ahkera sisko juoksi syvälle metsään ja puhkesi kiukun kyyneliin. Miten sisko kehtasi? Hän tiesi, miten siinä kävisi – sisko olisi jälleen keskipiste, juuri silloin, kun hän olisi kerrankin saanut loistaa. Hän tiesi myös, että sisko esittäisi asiansa niin, että vaikuttaisi tehneensä suuren myönnytyksen, kun hänen häänsä olisivat sivuosassa. Ja kaikki ihastelisivat, kuinka vaatimaton, kaunis ja hyvä hän olikaan. Lisäksi hänen täydellinen siskonsa oli vienyt miehen, jota hän rakasti. Tyttö itki niin, että tuskin henkeä sai, itki kaikkien näiden vuosien itkut, ja vannoi kostavansa. Hän meni shamaanin mökkiin, ja poltti rohtoja ja lausui loitsujaan yömyöhään, kunnes sai pahan hengen riivaamaan siskonsa ja riistämään hengen itseltään. Kostostaan nautiskellen hän kävi yöpuulle, ja heräsi päivään, joka tulisi olemaan hänen, vain hänen juhlansa.

Aamu valkeni ja kauhu oli suuri. Kylän ylpeys oli hirttäytynyt tuntemattomasta syystä. Shamaanin vihkimysjuhla oli silti pidettävä, sillä kukaan muu kuin shamaani ei saanut saattaa sielua manalaan. Tytön äiti maalasi merkit hänen kasvoilleen, käsilleen ja selälleen, ja hän istui risti-istunnassa häveten paljasta ylävartaloaan. Äiti piirsi hiekkaan pentagrammin ja asetti taika-amuletit sen sakaroihin ja istui tyttärensä eteen katsoen tätä tiukasti silmiin. Shamaanikokelaan äiti oli aina se, joka johti seremoniaa. Entinen shamaani oli neuvonut hänelle kuinka menetellä.

Äiti ja tytär lauloivat yhdessä ikivanhan laulun, joka kutsui metsän, ilman ja vetten henget todistajiksi. Laulun päätyttyä tytär lausui ääni odotuksesta täristen shamaanin valan. Hänen sydäntään nipisti kohdassa, jossa hän lupasi käyttää voimiaan aina hyvään ja kylän kannalta parhaaksi näkemällään tavalla.

Äidin silmät pyörähtivät ympäri ja ääni rohisi.

 

Valtaa väärinkäyttävälle

kansaansa kurittavalle

avaimet kalliit Tuonelan

mahtisanat manalaan

luovutatteko leikiten

suotte murhaajalle?

 

Hetken hämmentyneen hiljaisuuden jälkeen kyläläiset huudahtivat raivoissaan. Ei ollut yhtään epäselvää, kenet uusi shamaani oli tappanut. Murhaajan palkka tuli olla kuolema. Niin lähti toinen sisko, vihaisen väen kynsissä riekaleiksi revittynä. Edes omat sukulaiset eivät häntä säälineet, niin paljon oli kauniista siskosta pidetty. Ei sen jälkeen kylässä sovussa eletty, ei henget heitä suosineet, kun ei ollut ketään heille uhrilahjoja suomassa. Yksi vähäinen luonnonhenki sääli tyttöjä, sillä niin nuoria olivat he olleet, ja niin kauheilla tavoilla lähteneet, että siirsi heidän henkensä kuusen taimiin, ja kuusista ei kasvanutkaan kuusia, vaan kaksi aivan eri puuta. Kasvoi sitkeä kataja yliluonnollisine ominaisuuksineen, ja kaunis pihlaja, joka keväisin viettää häitään, joita ei eläissään ehtinyt pitämään. Muistakaa te kateuden vaarat kun näitä puita katselette.

Maija Tapio

 

 

 

Kommentoi

Vaaditut tiedot on merkitty tähdellä. (Sähköpostiosoitetta ei julkaista.)

_Vantaan Sanataidekoulu     _Tikkurilantie 44 P     _01300 Vantaa     _P: 045 126 6080     _Ota yhteyttä