Puiden runoja – Toteemin sanataideryhmän runonäyttely

Taidetalo Toteemin sanataideryhmä matkasi Myyrmäen kirjastoon tiistaina 24.2. kirjakaupan kassi pullollaan mustia kartonkeja, liimaa, saksia, nuppineuloja ja ennen kaikkea runoja. Kirjaston seinälle syntyi upea Puiden runoja – näyttely! Kaikki alkoi puiden kuvista. Nuoret valitsivat itseään kiinnostavan kuvan, pohtivat puun olemusta ja viipyilivät puiden kuvissa ajatellen sanoja ja lauseita. Kuvassa viipyilyn jälkeen lähdimme kirjoittamaan runoa. Olin leikannut suomalaisten runoilijoiden runojen säkeitä sekavaksi kasaksi pöydälle. Leikattuja säkeitä sai yhdistää omien ajatusten ja sanojen kanssa runoksi.

Kun runo oli kirjoitettu, ohjeistin nuoria runon muokkaamiseen. Mieti, voisiko säkeiden paikkoja vaihtaa? Entäpä sanajärjestystä? Voiko jotakin jättää pois tai kenties lisätä jonkun sanan? Mitä runollesi tapahtuu silloin? Kokeile. Lue runosi ääneen ja kuuntele sen rytmiä. Tarvitaanko välimerkkejä korostamaan sanomallista arvoa? Muista: tärkeintä on oma ääni, oma tapa kirjoittaa.

Kun runo oli kirjoittajan mielestä täysin valmis, pyysin häntä lähettämään runonsa minulle. Kirjoitin runot puhtaaksi koneella, jonka jälkeen jokainen liimasi suurelle mustalle kartongille oman kuvansa puusta sekä kirjoittamansa runon. Oih, niistä tulikin todella upeita!

Puiden runoja – näyttely on esillä Myyrmäen kirjastossa 10.3. saakka

 

Maami Snellman

Vastaava sanataideohjaaja

 

Lue alta nuorten runot:

 

 

Viimeinen myrsky

 

Oli puulla pitkä historia,

Kauan se oli elänyt,

kastanut, kukoistanut lehdillään

Monien lintujen ja olentojen

pesäpaikan se oli antanut

suojellut heitä myrskyiltä

ja muilta elukoilta

piilopaikan antoi

joskin estämään ei pystynyt

Kun viimeisen myrskyn

hän oli kokenut,

moni menetti pesänsä,

turvansa

Kesti aikaa vaikka kuinka,

kanto sammaltui

kuten myös kaatunut puunrunko.

Lepopaikkaa se tarjosi

ohikulkijoille kaikenlaisille.

Ara

 

Unta

Lumi on sulanut.

Puhun unia sateen jälkeen,

lahdella yön,

kosteasta ruohosta päivänvaloon.

Lehdistä, niin ohuesti elämässään kiinni,

kuuntelen mitä maisema puhuu,

mustissa metsissä,

jonne aurinko ei paista,

metsissä joissa ei asuta,

paikoissa jotka kuu on hylännyt,

jonne hopeinen valo ei yllä.

Näen puun unta,

herätäkseni uuteen aamuun.

Susanne

 

Puu, yksittäinen joukostayksi muiden yläpuolella

liekehtivän laavan ja

leväisten aaltojen valittu

 

ranka, rankoja

oksia, haaraisia

musta huntu:

unisieppari

juurakkojen höyhenuni

 

Tuhansien raajojen hämähäkki

kovin vinoutunut

mutta sielultaan puhdas

 

Taivas on tulessa

ja hän palaa

Taivas myrskyää

ja hän on ajopuu, heiteltävänä

levollinen tanssija

uudistuva uusi vanha ikuinen harha

 

Ja taivas palaa, roihuaa

peittyy yöhön kirkkain unikuvin

Ja yön leväiset aallot pyyhkivät

taivaan yli

Puu on heidän valittunsa

 

Maija

 

 

Auringonvalo on taas keltaista ja puut ravistelevat yltään menneen

kesän numeroita.

 

Ujot koivut pukeutuvat parhaimpiinsa punastellen.

 

Raihnaiset puuparat venyttelevät oksiaan naksautellen.

 

Metsä herää eloon ja puut ovat täynnä lintujen valtakuntia.

 

Leila

 

 

Lehtiä ei ole, laho puuIhan kuin se kuuntelisi

Se piiloutuu usvaan,

ettei joutuis päivänvaloon

Nukun puiden keskellä

En uskalla liikahtaa

Kuka olisikaan uskonut, että ihminen olisi

niin ohuesti elämässä kiinni?

Talon nurkalta kurkistaa joku

On aamukahvin aika

Metsä on kuin tuoksuja

Veera

 

 

Sydänjuuripuu

Kiemurtelee maan ja taivaan välillä

sieltä, mistä metsä ei tiedä, minne se on päätynyt.

Metsän väleissä sen hienot sormet, ulokkeet, kiharat ja hapset kurottautuvat

sinne, missä on vielä vapautta, väljää ilmaa

Sen kainalokuoppiin moni pieni lintu ehtii tehdä pesän

Jos seuraat sen juuria maan alle, pääset maan ytimeen saakka.

Jos joudut sen vartta kohti valoa, seisot ennen pitkää ilman katolla.

Sydänjuuripuu on niin täynnä elämää, ettei se enää edes tiedä,

onko se maan sara, heinä tai sittenkin yhä puu.

Saniaiset versovat valuvat sen hiuksina vangiten kaikenlaista pikkumönkijää

ja lehdet ovat ujoja kuin kukat.

Se ei päästä irti metsästä

Sitä ei saada irrotettua metsästä.

Metsä virtaa sen solukoissa

hengäten ikuisuutta, alati aikaa

kuin tuppisuu tonttu

Tuuli

 

 

Vantaan sanataidekoulun Toteemin nuoret runoilijat.

Vantaan sanataidekoulun Toteemin nuoret runoilijat. Kuva: Maami Snellman.

Kommentoi

Vaaditut tiedot on merkitty tähdellä. (Sähköpostiosoitetta ei julkaista.)

_Vantaan Sanataidekoulu     _Asematie 11 A 11 (Tikkuraitti 11 A 11)    _01300 Vantaa     _P: 045 126 6080     _Ota yhteyttä