Ihminen on kuin maisema


Nuorten sanataideryhmä Kynäklubi kirjoitti maisemakuvauksia toisistaan tehtävänannolla: Katsele ystävääsi, mutta kuvittele katsovasi maisemaa. Tästä syntyi Ihminen kuin maisema -runokokoelma.


Se oli kankaista mäntymetsää jonkinlaisella mäellä, mutta kukaan ei juuri muistanut siinä olevan mäkeä. Heillä oli muuta tekemistä. Lapset tulivat kurahousuissaan ja kypärämyssyissään ja leppäkerttu kumisaappaissaan. Ne kaivoivat lapiolla hiekkaa, murskasivat pihlajanmarjoja sen lappeella.
He pitivät ääntä. He väittelivät ja huusivat ja leikkivät ja välillä he kaatuivat ja itkivät sen verran kuin oli asiallista ja jatkoivat taas.
Väsyneet äidit istuivat ja juorusivat ja unohtivat, että lapsille piti huutaa, kun ne kiipesivät mäntyihin ja roikkuivat niissä, ja havahtuivat vasta, kun Nelli kolme vuotta. toi niiden ihailtavaksi samettisen mustakeltajuovaisen ötökän ja huusi kovalla kirkkaalla äänellä: ”Kato äiti, toukka!”

Raakel


Korkea honka vaaran laella

Goethe kävi siellä eväsretkellä.

Pöllö huhuilee latvasta

ennen iltapalaansa.

Ylängöllä viileä tuuli

harmaat, harmaat pilvet.

Ja karkeat heinätuppaat

kallionkoloissa.

Yksisarvinen käveli aarnion halki

eikä koskaan tullut takaisin.

Ja koski, koski jylisee

vasten nälkäisen näkin viulua.

Kerran neitsyt kävi vaaran laella

ja hiisi peri hänet.

Vuorikauris kävi juomassa

kylmästä lähteestä.

 

Tuuli

 


 

Tummat tammien rungot reunustavat metsäaukiota, jota punertavansävyiset syksyn lehdet peittävät. Harvat auringon viimeiset säteet vielä kuulottavat tiheän metsikön välistä. Juuret mutkittelevat pitkin sammaleista maankamarta. Ilta hämärtyy. Aukiolta avautuu näkymä metsän taakse. Vuorenrinteellä seisoo vanha ränsistynyt linna, jota kuu valaisee. Tähtitaivas on kuin synkkä meri, jonka pinnalla lainehtii hopeapisaroita. Harmaat pilvet lainehtivat ylösalaisen meren. Lempeä ukkosen jyrähdys kaikuu puiden latvojen yläpuolella.

Karoliina

 


 

Puro rönsyilee halki sammaleen, pomppien yli kukkasten ja pyöreiden kivien. Itkupaju kurottaa pitkiä lehtiään puroon, tarrautuen kiinni kylmiin kiviin. Pilvet kulkevat auringon yli. Sateen tuoksu sähisee ilmassa, sen uhka kumisten kallioissa pieninä pisaroina, joita ei vielä tunne, vaanien salavihkaan.

Suse


 

Maa on autio. Ainoat asukkaat ovat piikikkäät kaktukset, jotka saavat harvoin juodakseen. Hiekkaisen maan tasaisuuden rikkoo kuoppa. Ketään ei ole näkyvissä ja horisontti jatkuu loputtomiin. Jossain puhaltaa hiljaa tuuli ja kuljettaa mukanaan kuiskauksia tyhjyydestä.

Kim

Kommentoi

Vaaditut tiedot on merkitty tähdellä. (Sähköpostiosoitetta ei julkaista.)

_Vantaan Sanataidekoulu     _Asematie 11 A 11 (Tikkuraitti 11 A 11)    _01300 Vantaa     _P: 045 126 6080     _Ota yhteyttä